Pitkään jatkuneen avioliiton alamäen jälkeen olemme pisteessä  , jossa  valitaan ,että jatketaanko yhteistä elämää vai aletaanko rakentaa uusia , omia. . Päätimme valita sen yhteisen polun , vaikka tiedän että moni olisi jo heittänyt hanskat tiskiin . Avioliitot , joissa toinen osapuoli on baarikärpänen ja toinen kotitossu , on varmasti maailma pullollaan. Ja tässä on yksi niistä . Ja luulempa että emme ole ainutkertaisia vaikeuksinemme . Hassua , että vaikka sen tietää , tuntuu helvetin yksinäiseltä. On mulla ystäviä , joille pystyy puhumaan , mutta on vaan sellaisia asioita  joita ei edes kehtaa ääneen kertoa parhaalle ystävällekkään . Kai sitä kutsutaan itsensä syyllistämiseksi . Mä olen aina tykännyt kirjoitella pahaa oloani paperille , mutta nyt on lapsetkin sen verran isoja että en kyllä halua niiden löytävän kirjoitelmiani, joten päätin kokeilla sähköistä versiota. Nytkin olisi sivutolkulla tekstiä tulossa , mutta kirjoitusrauha on lopussa. Joten jatkan joku toinen päivä.